26. tammikuuta 2012

Pikachuuu!

Pitkästä aikaa voisin kirjoitella jotain mukavaa. :)

Postauksien välissä on ollut aika pitkä tauko - se johtuu ihan vain laiskuudesta ja muka "ajan puutteesta".  Mutta olen pahoillani siitä, ja lupaan joka ainakin melkein joka viikonloppu raahaan peffani koneen ääreen ja naputtelen jotain teille. :)

Kynsiä en ole pahemmin lakkaillut, se on myös yksi syy postauksien harventumiselle. Mutta tässä nyt on parit kynnet + vähän ostoksia ja lahjoja siltä ajalta kun rakennekynnet pyörittivät minua.


Tällaiset dotting tool kynnet, joihin testasin Lumenen Ikuinen huuma-lakkaa. Pisteet on tehty Sally Hansenin hopealla lakalla jonka tapaatte uudelleen postauksen loppupäässä. Näistä kynsistä ei muuten millään saanut hyvää kuvaa missään ja tämäkin on vähän tärähtänyt. Lakasta sen verran että olin vähän pettynyt siihen, kerroksia laitoin kolme ja pinta jäi inhan epätasaiseksi, varmaan ilmakuplia. Myös kuivuminen ei miellyttänyt, sormenjälki koreili toisen käden sormessa, kun lakkaan koskin n. 30 min. lakkailun jälkeen.

Pika pikaa!


No Pikachu kynnethän ne. Ja lasiviilan kotelo. Jossa on lommo. :/ Nämä kynnet on tehty cutepolishin youtube tuton mukaan. Pikkurilli nyt on mitä on. Ja päällyslakka levitti lakat aika mukavasti. Lakkoina on Rimmel Londonin musta, Wet n' Wildin valkoinen, punainen on shimmerinen (koska en omista peruspunaista..) lakka, jokin halppis juttu, sain lahjaksi. Ihan mukava lakka se silti on. :) Ja keltainen on Natural Coden Get Color jos oikein muistan. Siitä en kyllä yhtään tykkää, niinkuin en muistakaan NC lakoista. Peittävyys huono yms.




Nyt niitä ostoksia. Ostin siis näitä Flormarin graffitti lakkoja, sillä pidin mustasta ja kultaisesta. Näitä muutamaa yksilöä en olekkaan päässyt testaamaan. Tämä on pastelli vaaleanvihreä, mietin parhaillani kivoja väriyhdistelmiä tämän kanssa. 


Shimmerinen tummanvihreä


Tässä shimmerisyys näkyy paremmin. :)


Vähän tärähtänyt ja ainoa kuva tästä lakasta, tällainen perus sininen.


Tässä niitä Sally Hansenin lakkoja, näitäkään en ole ehtinyt testaamaan. 
Sävyn nimi on Wild Life.


Tämä jo aikasemmissa kynsissä vilahtanut hopea on nimekseen saanut
Celeb City.


Tämä kiva violetti on Purple Punch. En malta odottaa että pääsen testailemaan näitä lakkoja, etenkin tuo Purple Punch vaikuttaa kivalta sävyltä.


Models Ownin True Blue oli pakko ostos kun kaupassa tämän näin. Tätäkin tahtoisin kynsilleni mahd. pian levittää. :)


Kivasti tarra on siinä vinossa. (Repomiehen sanajärjestys <3)


Cubukselta tarttui mukaan kaksi Dependiä: base coat ja turkoosi.


Laskelin eilen illalla että minulla on melkein kymmenen lakkaa mitä en ole koskaan kynsilleni iskenyt. Taidan huomenna lakata kynnet, jos vaikka lauantaina olisi vielä tarpeeksi valoisaa kuvata kun herään. :) Univelkaa on tullut kerryttyä ihan mukavasti. *yaaaaawn*

-Sonja















2 kommenttia: