1. lokakuuta 2013

kelmuilua

Joku aika sitten ajattelin vihdoin ja viimein kokeilla elmukelmukynsiä, muut kun ovat saaneet niin kauniita ja hienoja marmorointeja aikaan.

IMG_0189 IMG_0190

Pahoittelut huonoista kuvista, mutta nämä olivat ainoat jotka eivät olleet täysin keltaiset taikka tärähtäneet. Idea käy kyllä selväksi! Onnistuin mielestäni kelmuilussa ihan hyvin, ja päätin lisätä vähän ekstraa siirtokuvalla... Olen tottunut siihen että niitä voi vielä kynnellä liikuttaa, tämä ei suostunutkaan liikkumaan! Siihen se sitten jäi, toiseen käteen sain tähdättyä kuvan paremmin mutta siitä ei tietenkään ole hyvää kuvaa. Lakkana tässä alla on essencen the boy next door, ja vaaleampi on Sally Hansenin Polar Barea, jota ylikäytän. Ja siltikin sitä on silti 4/5 osaa jäljellä. :D

Tulossa on nyt aika paljon postauksia, nailsuppliesin ostoksista tulee vähän myöhässä postaus, näette sitten miksi, ostospostaus (taas koska shoppedi shopshop) sekä ajattelin tehdä postauksen itsestäni, koska en ole täällä hirveästi itsestäni kertonut! Tai no olen, mutta kuitenkin jotakin pientä kertausta kehiin uusille ja miksei vanhoillekin lukijoille. c:

Koeviikko on nyt virallisesti ohi, jee! Huomenna tosin vielä saksankoe... Tänään en ollutkaan kuin tunnin koulussa, historiankoe oli ehkä jopa liian helppo, sillä saan siitä luultavasti aika vähällä lukemisella hyvän numeron. Se koe periaatteessa antoi vastaukset itseensä muutamassa tehtävässä. :D

Pitäkää kiva loppuviikko! Ja oletteko itse kokeillut tätä mania, miten meni? :)
-Sonja

4 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet :3 Joooo, kuulostaa kivalta ostospostaus ja postaus susta ^__^

    VastaaPoista
  2. heii, ompa kivat kynnet! Voitas joku päivä treffailla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitus :3 Ja joo, pittää kattella! Määki voisin jopa ehtiä.

      Poista